Tuulta päin

    Saksan Husum-Wind messuilla sai välähdyksen siitä, millainen voima tuulella ja sen käytöllä on maailmalla. Suomessa tuulivoiman hyödyntäminen on vielä aivan lapsen kengissä, minimaalinen osuus energiastamme imuroidaan taivaalta talteen…Messuilla oli n. 1000 näytteilleasettajaa, joista mukana muu Lisää

Rasvainen juttu

  Maalaisjärjen käyttäminen ja aiheeseen perehtyminen auttaa useimpien asioiden hahmottamisessa. Näin on myös rasvakeskustelussa, joka on jälleen kerran pulpahtanut mediaan. Sokeasti ei kannata uskoa valtion ravitsemussuosituksia, poppamiehiä, luontaistuotekauppiaita tai omaa tutuksi tullutta kulutu Lisää

NÄLKÄ

  on haluttu hävittää maapallolta jo monia kertoja. Tavoitteen toteutumisen sijaan nälkäongelmat maailmassa pahenevat koko ajan. Yli miljardilla ihmisellä on jatkuva nälkä.Kun puhutaan terveysriskeistä, WHO:n mukaan nälkä on suurin ihmiskuntaa koetteleva terveysriski. Joka viides sekunti alle viisi Lisää

Asiakaskeskeisyys menestystekijänä terveydenhuollossa

Keskeinen sosiaali- ja terveystoimialan menestystekijä on se, että palvelujen omistajat ja käyttäjät ovat keskiössä ja muutosvoimana palveluja koskevissa uudistuksissa. Ajattelutapana palveluseteli edustaa asiakaskeskeistä ja omistajalähtöistä muotoa palveluiden tuottamisessa. Palveluseteli on yksi Lisää
css.php