Demokratian malli Hämeenlinnassa

Suomessa on vapaa markkinatalous ja demokratia toimii. Näitä kahta perusasiaa Hämeenlinnan kaupunki vaarantaa ja kyseenalaistaa toiminnallaan. Vaalimainonta on kielletty kaupungin omistamissa mainospaikoissa ja maa-aluilla. Vaalimainonta voidaan kieltää kaupungissa paikallisella päätöksellä. Toiminta ei ole lain vastaista, mutta eettisesti arveluttavaa ja kyseenalaistaa demokratian ja sananvapauden toimivuuden. Hämeen vaalipiirissä Hämeenlinna on ainoa, joka on katsonut parhaaksi, että vapaassa myynnissä olevat paikat eivät ole vaalimainontaan ostettavissa. Kuitenkin ehdokkaina olevien kuntapäättäjien mainoksia on ympäri kaupunkia, päättäjien suostumuksella. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa mainonnan vain niille, joilla on hyvät suhteet kaupungin yksityisyrittäjiin/päättäjiin.

Omat vaalimainokseni Hämeenlinnan alueelta peruttiin siinä vaiheessa, kun mainospaikat oli jo varattu ja mainokset suunniteltu. Sain tiedon, vaalimainonta on kiellytty kaupungissa. Tilanne on johtanut äänestäjien kannalta mielenkiintoiseen tilanteeseen. Kaupunkilaiset tuskin tietävät, että yksipuolisen mainonnan taustalla on kaupungin päättäjien oma päätös.

En kannata kampanjakattoja enkä mainosrajoitteita vapaan markkinatalouden maassa. Hämeenlinnan kaupungin linjaus on erikoisuudessaan lyhytnäköinen. Onko seuraava askel uskonnonvapauden rajoittaminen tai liiketoiminnan kannalta elintärkeän mainonnan kieltäminen?

 

Sari Niinistö

lahtelainen, entinen hämeenlinnalainen

kansanedustajaehdokas, kok

4 kommenttia artikkeliin “Demokratian malli Hämeenlinnassa”
  1. avatar Sami sanoo:

    Tervetuloa Hämeenlinnaan 🙂 Olet saanut maistiaisen kylämme oikeuskäsityksestä ja tasapuolisuudesta. Mutta älä huoli, tällekin toiminnalle on jokin aukottoman looginen peruste olemassa!

  2. avatar Soili Hakala sanoo:

    Tämähän muistuttaa amerikkalaista protektionismia! Uskomatonta, jos totta.
    Mielestäni nyt valitaan kansanedustajia koko Hämeen alueelta, ei yksin Hämeenlinnasta.

  3. avatar Sari Rautio sanoo:

    Pieni tarkennus, siis tuo mainospaikkojen käyttökielto polittiseen toimintaan koskee siis tietysti ihan kaikkia. Eli tasavertaista kyllä, hölmöä kyllä myös. Samaa sarjaa on torilla ilmaisten tarjoilujen kielto ja poliittisten telttojen siirtäminen sivummalle. Ennen seuraavia vaaleja täytyy käydä asiasta kunnon polittinen debatti.
    Tsemppiä vaalityöhön, ja voimia viimeisille metreille!
    Sari Rautio

  4. avatar Liisa Hallila sanoo:

    Minusta tämä Sari Niinistön esille ottama asia muistuttaa enemmänkin jonkin afrikkalaisen tai Kaukasian valtion vaaleista, joissa myös suomalaiset toimivat riippumattomina vaalitarkkailijoina. Minä näen tämän asian niin, että ko. mainospaikat ovat olleet myynnissä ja ne on saatu varattuakin, mutta sitten paikat ostikin ”väärä” ehdokas. Tämä on ikävä asia oikeusvaltionäkökulmasta ja huonoa mainosta Hämeenlinnalle.

Jätä kommentti

css.php