Lukeminen on pääsylippu yhteiskuntaan

Suomalaiset lapset ja aikuiset ovat maailman parhaita lukijoita. Monet suomalaiset kamppailevat kuitenkin myös heikon luku- ja kirjoitustaidon kanssa.
Erikoistutkija Sari Sulkusen mukaan 10 prosentilla 16-65-vuotiaista suomalaisista on niin heikko luku- ja kirjoitustaito, etteivät he välttämättä pärjää arkielämän haasteista ilman ulkopuolisten apua. Heitä voikin kutsua lukutaidottomiksi, koska heidän taitonsa eivät vastaa yhteiskunnan vaatimuksia.
Tilastokeskuksen mukaan 10 prosenttia 16-65-vuotiaista tarkoittaa noin 360000 henkilöä.

Kunnissa kamppaillaan  niukkojen verovarojen kanssa ja  mietitään  – mitä palveluja kuntalaisille voidaan tarjota?  Etusijalle  laitetaan usein koulutukseen, päivähoitoon ja sosiaali- ja terveyspalveluihin panostaminen. 

Kukaan ei kiistä kulttuurin ja liikunnan merkitystä hyvinvoinnille, mutta kuntien taloustiukkuus on todellista.  Kulttuurin, kielen, oppimisen, ihmisyyden ja sivistyksen näkökulmasta hyvä luku- ja kirjoitustaito ja  mahdollisuus siihenpitää olla jokaisen suomalaisen mahdollisuus ja etuoikeus. Siksi kirjastopalvelut ovat kulttuuripalveluista minun ykköskorissani.

Laadukkaat kirjastopalvelut ja niiden maksuttomuus  pitää säilyttää kunnissa peruspalveluna, jota ei edes kyseenalaisteta. Kirjastot tarjoavat kaikille lapsille, nuorille, aikuisille ja ikä-ihmisille varallisuudesta riippumatta mahdollisuuden  oppimiseen, mielikuvitusmatkoihin, oman ja muiden kulttuurien ymmärtämiseen . Kirjastopalveluiden laadullinen kehittäminen on tärkeää. Kirjastorakennusten määrän ei pidä olla itseisarvo. Lahdessa ei mielestäni välttämättä tarvita muuta kuin laaja, laadukas pääkirjasto ja tehokas kirjastoautoverkosto. Lähikirjastojen merkitys kokoontumispaikkana on kiistaton, mutta kirjaston aineistojen merkitys ja niiden jatkuva kehittäminen ja maksuttomuus on tärkeämpää kuin lainaamon sijainti. Jokaiselle suomalaiselle on tarjottava mahdollisuus kielellisen kehittymisen polulle, keskitettyjen ja liikkuvien palveluiden myötä.

Tekstitön maailma on tyhjä.  Sanoitta tieto tai tunne ei  löydä majapaikkaa.  Kirjastopalveluilla on pyrittävä mahdollistamaan jokaiselle suomalaiselle  tulla juuri niin ahkeraksi lukijaksi, kirjoittajaksi, oppijaksi ja ymmärtäjäksi kuin haluaa. Se on arvo sinänsä ja väline uusiin valtakuntiin. Lukeminen kannattaa aina.

 

Mika Waltari sanoi sen näin:

”Ilman kirjoja minun olisi vaikea elää. Ne tarjoavat minulle koko elämän rikkauden, ihmisajatusten rannattoman valtameren. Uupuneina hetkinä ne tarjoavat paon mielikuvituksen maailmaan, huumausaineen, jonka jälkeensä jättämä kohmelo on kohmeloista viattomimpia. Mutta oman kehityksen juuttuessa tavan ja ajatustottumusten kuolleeseen pisteeseen ne tarjoavat räjähdyspanoksia, jotka laukaisevat kehitystä sulkevan ruuhkan ja katkovat mielestä ennakkoluulojen ja auktoriteettiuskon sitkeät kahleet. Kirjat ovat tarjonneet minulle rajattoman vapauden, määräämättömän onnen, etsimisen ja löytämisen rajun riemun.”

5 kommenttia artikkeliin “Lukeminen on pääsylippu yhteiskuntaan”
  1. avatar Heikki Notko sanoo:

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Hyvin suuri osa, siitä tiedosta kuin myös taidosta, sen perusteista, olen saanut lukemalla, kirjoja, lehtiä ja ohjeita.
    Lukutaito on todella tärkeä taito, jota kannattaa vaalia ja kehittää. Samoin kirjoittamisen sekä itsensä ilmaisemisen taito. Eihän ole olemassa sivistystä ilman hyvää luku- ja kijoitustaitoa. Mitä enemmän kumpaakin käyttää, sitä paremmiksi ne kehittyvät. Kumpikin kehittää ajattelua, tapaa jäsentää asioita ja niinollen asioiden ymmärtämistä paremmin ja nopeammin. Oivalluskyky kasvaa.
    Autereista, aurinkoista, auvoisaa, armasta, antoisaa loppukesää!
    Toivoo; Heikki Notko

  2. avatar Inkeri Valtonen sanoo:

    Hyvä Sari. Allekirjoitan mielipiteesi täysin. Itselleni kirjat ovat olleet ”elämän yliopisto”, ilman kirjastoja suomalainen yhteiskunta ei olisi läheskään niin hyvässä mallissa, kuin se nyt on.
    Lukutaito ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Ollessani opetushallituksen asiantuntijana kauneudenhoitoalan tutkintotoimikunnassa, ymmärsin vasta, että on täydellinen harha, että Suomessa lukutaito olisi 100%. Koululaitos tarvitsi paljon enemmän rahoitusta, pystyäkseen hoitamaan perustehtävänsä eli lukemaan opettamisen. Kun ei ole rahaa lisäopetukseen, heikoimmat putoavat, ja lähtevät syrjäytymään jo ala-asteella.

  3. avatar Mirja Piiroinen sanoo:

    Hyvä Sari, että puolustat kirjastojen olemassaoloa. Lähikirjastojen merkitys alueelleen on enemmän kuin kokoontumispaikka, näin ainakin alueella, missä joutuu käyttämään omaa autoa päästäkseen paikasta toiseen. Kupunkialueella, missä vielä julkinen liikenne palvelee paremmin kuin haja-asutusalueella, ei ehkä lähikirjaston merkitys ole niinkään merkittävä.
    Olen ollut yli 55 vuotta kirjastojen asiakas ja ahkera lukija. Kaksitoistavuotiaasta Hämeenlinnan pääkirjaston asiakas ja myöhemmin tein työtä siellä ja muualla melkein neljäkymmentäviisi vuotta, joten läheiseksi on kirjastot kohdallani tulleet.
    Hämmästyttävää on, että yläasteelle siirtyvien joukossa on ”lukutaidottomia”. Oppimisvaikeuksia on ja tulee tällä joukolla olemaan.
    Lähellä olevan kirjaston merkitys lapsuudessa on merkittävä. Voi halutessaan käydä kirjastossa ilman vanhempia hakemassaa kuvakirjoja katseltaviksi ja vanhempien luettaviksi heille. Olen saanut seurata asiakkaita vauvaiästä aikuisuuteen ja nähdä kirjastossa käyntien merkityksen lukuharrastuksen säilymisessä ja edelleen siirtämisessä seuraavalle sukupolvelle.
    Tulkevaisuuden lukutaidon ylläpitämiseen ei ehkä tarvita kiinteitä kirjastoja, kun voidaan ladata luettavaa omille laitteille kotona. Tärkeintä kuitenkin on, että lapsille jo vauvaiässä luetaan ja näin annetaan eväitä lukutaidon kehittämiseen.

  4. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Hei Sari!
    Kirjastot ovat tärkeitä, mutta lukemaan oppiminen on vielä tärkeämpää.
    Tunnen opettajia, ja heitä on suvussakin. Olen saanut käsityksen, että koulupudokkaat tunnistaa jo ala-asteella. Kun kotiolot ovat rempallaan, koululaitos on voimaton, vai pitäisikö sittenkin perustaa erilaisia pieniä tasoryhmiä resursseineen. Ongelma on vakava.
    Siitä olen samaa mieltä, että kirjastot ovat muutakin kuin kirjalainaamoja.
    Nostetaan veroja t. Hessu K.

  5. avatar Jur.kand. sanoo:

    ”Näytä minulle kirjastosi, ja kerron millainen olet”, sanoi evakkoystäväni, sotaorpo Laila Hietamies-Hirvisalo. Kun vuosikymmeniä palveli eri viroissa erinäisissä kaupungeissa , oppi tuntemaan maan parhaat antikvariaatit. Toki yksi uusi kirja per viikko tulee ostettua hämeenlinnalaisista kirjakaupoista nytkin, ja uuden kirjan tuoksu ylittää kyllä ruisleivän tuoksunkin. Elämämn aarreaitta on Akateeminen kirjakauppa, jonka ovia on tullut avattua jo 1950-luvulla. Kirjoja on hukkumiseen asti kaupunki- ja maaseutukodissa, vaan ei niitä ole koskaan liikaa. Joskus jopa öisin nousee etsimään jotain harvinaista klassikkoa. Kesäyöt on oikeastaan tarkoitettukin kirjojen lukuun eikä keinovaloa tarvita. Pimeäksi ja synkäksi moitittu mennyt talvi oli erityisen otollinen vanhojen kirjojen lukemiseen. Siksi on hyvin surullinen asia, että yhä pienempi sivistyneistön joukko ostaa uudet kirjat, kuten helsinkiläinen kirjakauppiaani Suurkirkon sivukadulla totesi. Nuorison viikkorahatkin kulutetaan nykyisin tyttöskoottereihin, hiusten pidennyksiin, tekokynsiin ja viihde-elektroniikkaan, aikuisempien viihdekonsertteihin, näiden jarisillanpäiden, karitapioiden…ei siis kirjoihin.

    Vaan tutkintojen suoritus yliopistoissa viran ohella mahdollisti aikanaan sen, että oli varaa tilata ja ostaa vieraskieliset tenttikirjat jopa Saksasta asti, kopa Saksan keskiaikaisesta pääkaupungista Trieristä. Ne ovat yhä tallella, oppikoulun aikaisista kirjoista nyt puhumattakaan. Tuovat mieleen 1940-luvun pula-ajat, kun maksettiin sotakorvauksia ja asutettiin rintamamiehiä ja evakoita. Vaan oppikoulukirjoihin saatiin rahat mulli myymällä. Kaikki lapsiperheet, ainakin evakot, ostivat kirjoja ajatellen lastensa tulevaisuutta. Lähettivät muita kansanryhmiä useammin lapsensa kansanopistoihin, kansankorkeakouluihin, vaihto-oppilaiksi ulkomaille ja stipendiaateiksi ulkomaisiin yliopistoihin, aluksi Asla-stipendiaateiksi, kun meiltä Marshall-apu Stalinin toimesta kiellettiin. Kuopiolaisen porvarissivistysperheen ylioppilaspoika Paavo Lipponenkin ja myöhempi aviopuolisonsa Aila Niku-Peteri, olivat 1960-luvun alussa Asla-stipendiaatteina USA:ssa.

    Uudistalot ovat nyt toki muhkeampia, vaan niistä puuttuvat kirjastot, jollei sellaisiksi lueta hyllyihin työnnettyjä tavallisen kansan aikanaan ostamia kirjakerhokirjoja. Nyt ovat talon ylpeyden aihe useimmiten oikeastaan vain ns. viihdehuone taulutelelvisioineen, kymmenine tv-kanavineen ja matkamuistoineen Thaimaasta. Ilmankos joka viides lapsi ja nuori kärsii ADHD-oireyhtymästä, kyvyttömyydestä keskittyä harrastuksiin, lukemiseen..Siitä ei se Haloisen maailmalla kehuma Pisa-tutkimus, yliopistorehtoriemme kuplaksi luonnehtima ilmiö, kerro. Erityisesti teknilliset yliopistot ovatkin helisemässä ylioppilastutkinnon suorittamisen neljään vuoteen venyttäneiden ja silti matalan sivistystasonsa kanssa kamppailevien preppaamisessa.

Jätä kommentti

css.php